sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Valinnan vaikeutta ja ideoiden puutetta

Luin jokunen kuukausi sitten erilaisia sivustoja yrityksen perustamisesta. Yritysmuoto ja liikeidea on ollut kyllä päässä jo pitkään. Mutta se nimi. Hohhoijaa. Sivuilla joita luin, oli mainittu jo silloin, että nimen keksiminen on yleensä se haastavin osa. Pidin sitä lähinnä huvittavana. Maailma on täynnä sanoja ja nimiä, kiva keksiä oman firman nimi. Onhan sitä tullut keksittyä omille lapsillekin kivoja nimiä.

Y-tunnushan miulla on ollut jo vuoden verran Oriflamen manageriksi noustuani. Nyt vaan kun on jo kuntosalivalmentajan sekä hyvinvointivalmentajan paperit ja sitten keväällä ne PT paperit, ajattelin jo valmiiksi muuttaa toimialaa, tai lähinnä lisätä sinne nämä kyseiset palvelut. Suunnittelin myös, että nimestä pitää tulla ilmi sekä Oriflamen kauneus & hyvinvointihommat sekä nyt nää PT hommat.

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kaikki paperihommat on ok ja lupa kyseisiin palveluihin on. Nimikin syntyi jo viikkoja sitten osittain vahingossa ja lopullisesti mieheni ehdottamana sanoista joita ääneen pyörittelin. Se oli täydellinen.

Mutta siinähän kävikin niin, että tämä oli jo käytössä. Siitäkin olin lukenut etukäteen ja oli varoiteltu. Ohjeissakin oli, että laita kolme mahdollista ehdotusta joista joku valitaan. En tietenkään laittanut kuin sen yhden, se oli mielestäni juuri se oikea.

Paperit tuli bumerangina takaisin, ja aikaa sain 1,5vk keksiä uuden. Lähes päivittäin oon sitä miettinyt mutta kun ei vaan synny sopivaa niin ei synny. Voi olla, että ois ollut jo monta hyvää, mutta liikaa sitä miettineenä mikään ei enää kuulosta hyvältä.

Kuva kertoo hyvin mihin oon tämän päivän uhrannut, koska tilanne on se, että huomenna pitää olla päätettynä. Suurin osa hyvistä mitä olen tänään keksinyt (ja mennyt YTJ:n sivuilta tarkistamaan) on jo käytössä. SIIS MITEN ON MAHDOLLISTA, ETTÄ JOKU MUU ON JO SAMAN KEKSINYT. HUHHUH MITÄ HOMMAA :D


Tarkoituksella vähän sumeena, etten nyt paljasta noita miun "mahtavia" ideoita vielä vaiheessa olevina. Joten jännityksellä katotaan näinköhän sitä unissaan sais sen viimeisen parhaan ajatuksen. 

Joten jääkäähän kuulolle, mikä siitä sitten virallisesti tulee ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

6vk valmennuksen tuloksia

 Asiakkaiden luvalla kerron tässä Teille yhden naisasiakkaan sekä yhden miesasiakkaan tulokset kuuden viikon valmennuksen ajalta. Valmen...